maanantai 26. maaliskuuta 2012

"vapaapäivän" lomamatka

Tänään haettiin lisää taimia ja pääsin mukaan tutkimaan mistä taimia haetaan. Vierailu Koroisten Puutarhalla oli mykistävä... voi sitä taimien määrää, eikä Koroisten Puutarha ole edes mikään valtava. Pettymyksiäkin oli matkassa, kaikkia tilaamiamme tuotteita ei ollut saatavilla. Toivotaan, että  puuttuvat yrtit ja enkelipelargoniat  saadaan rahtina ensi viikolla. 

Ensimmäinen orvokki bongattu.
Siinä on kukkia rivissä ihan muutama...
Ja lisää... kaikki mitä tässä näkee oli yhtä ja samaa laatua, nimittäin Lumihiutaleita Sutera cordata (Bacopa).
silmän kantamattomiin kylvöksiä.


Keskiviikkona tulee uusi kuorma taimia taas... kiireinen viikko siis tulossa. Kasvihuoneet alkaa pullistella jo. Tilan ahtaus tai tilan puute on käsin kosketeltavaa. Onneksi olen innokas järjestelijä ja tiukka järjestyksen pitäjä. Hermoja alkaa kiristää, jos kukat on epäjärjestyksessä.

Järjestystä lähtee valvomaan
Rouva Puutarha

torstai 22. maaliskuuta 2012

Paljon uutta ja kuravelliä :)

Ensimmäinen kasvihuone on täynnä kasveja, keskimmäinen kasvihuone otettiin eilen käyttöön ja pelargoniat pääsi ruukkuihin. Uusia jänniä värejä on luvassa; tumman punaista, samettisen punaista ja fucsian sävyä....  oi, oi! Pitää laittaa heti kuvia kun ne alkaa kukkimaan. Erityiskiitos opiskelukaverilleni Millalle, joka kävi auttamassa pelargonioiden kanssa. 

Tyhjästä aloitetaan taas...
Keskimmäisen kasvihuoneen pohjamaa, siistittiin ja laitettiin kuntoon viime syksynä. Nyt on siistit ja rikkaruohottomat "lattiat". Työtä riittää puutarhalla myös sesongin ulkopuolella, nimittäin kunnostustyötä. ja tietenkin uuden kauden kasvien suunnittelua ja tilausten miettimistä. Ruukkujen ja amppelien laskeminen on myös olennainen osa syksyn työtä. 
Vielä puuttuu pöydät kasvihuoneen yläosasta... Timpurille taitaa tulla kiire!
Kylvöt ovat jo itäneet... Pian pääsee istuttamaan isoja samettikukkia. Väreinä tuttu oranssi ja se ihana vanilja! Ensimmäiset erät yrttejä kylvetään ensi viikolla, joten satoa saadaan jo heti toukokuun alussa. Mikä olisi sen parempaa kuin oma basilika omalla ikkunalla.

Matka siemenestä taimeksi on jo edennyt näin pitkälle...
Uutuus kasveista mainittakoon kaunis ja herkkä Jaloleinikki (Ranunculus asiaticus). Tätä kasvia seuraan erityisen tarkasti, toivottavasti on hyvä uutuus.

Jaloleinikki, Ranunculus asiaticus
Nyt on sellainen aika, että taimet kasvaa päivässä parissa niin paljon ettei niitä tunnista samoiksi enään. Välillä tulee vain käveltyä ympäri kasvihuoneita ja ihasteltua taimia. On niissä vain ihmeellinen taika ja voima. Kaikki huolet ja murheet jää mielestä pois kun työntää kädet multaan. Puutarhaterapiaa :) Opiskelukaverini totesikin että se voisi olla hyvä sivubisnes, että markkinoisi IT-maailmassa työskenteleville puutarhaterapia päiviä, pistetään harkintaan.

Mansikka ja Laventeli kasvaa kohisten.
Jottei työ kävisi liian helpoksi ja hifistelyksi kukkien kanssa, pääsee puutarhalla myös lapion varteen. Kasvuturve ei itsestään kulje kasvihuoneeseen. Välillä homma menee kuravelliksi, kuten tänään. Odotankin kovasti, että aurinko sulattaa ja kuivattaa pihan :)

Puutarhuri ja lapio.

Nokkakärryt ja kuravelli.
Maanantaina haetaan uusi erä taimia Turun suunnalta. Osa yrteistä tulee pistokkaina, koska ovat niin hidaskasvuisia. Rosmariini, timjami... Nam! Tulee sieltä tietenkin kukkiakin, niin amppelikasveja kuin ryhmäkasveja.

Mahtavaa ja työn täyteistä viikonloppua odottaa
Rouva Puutarha

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kevätpäiväntasaus on tänään...

...ja se tietää, että kesä on taas lähempänä. Sen huomaa myös narsisseista, kurahousuista, puutarhasuunnitelmista, siementen itämisestä ja kodinstailaamisesta. 
Joo-o, olen aivan toivoton näin keväällä (tai ihan mihin aikaan vuodesta) verhokankaita tulee osteltua ihan mahdottomasti, ompelematta ne kaikki on vielä. Uutta ruokapöytää etsin kuumeisesti, ehkä vaihdan siskoni kanssa pöytiä niin saan edes jotenkin uutta ilmettä kotiin. Vanha nojatuolin raato polttelee sormia jo yläkerrassa, että pääsisin entisöimään sitä. 
Kotirouvana olen kunnostautunut erityisesti tällä sisustaja puolella, koti-ihmisenä nautin ruoanlaitosta, leipomisesta ja esteettisesti kauniista asioista. 
Kevät aiheuttaa aina myös mahdottoman siivousinnostuksen, ikkunat on siis niin pakko päästä pesemään :)

Narsissit pääsivät sammakkoprinssin kanssa lämmittelemään etupihan rappusille.

Tyttäreni Fanny auttamassa kasvihuoneella.

Kirjastosta lähti muutama kirja mukaan. Miljoona ideaa... saiskohan jotain toteutettua tänä kesänä. Tää savipelto on niin nähty. Mieheni ei innostunut tosta nikkarointi-kirjasta, pitää siis ottaa vasara omaan käteen :)
Omalla ikkunalla itää jo... ihan kuin kasvihuoneella ei saisi tarpeeksi näistä?!
näihin sanoihin on hyvä lopettaa...
(olohuone sai näin ihanan ajatuksen koristamaan seinää)


 Aurinkoa taivaalta tähyilevä
Rouva Puutarha

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Puutarhurin paras työkaveri

 Kasvihuoneella parasta seuraa on ehdottomasti kissamme Örkki. Pomon roolista nauttiva vanha herra tykkää myös huomiosta. Ihan kaikki ei saa Örkkiä silittää, nimittäin kissoista yli kaiken pitävä tyttäreni on Örkin kauhistus.


Yritä nyt tämän kanssa tehdä töitä! Laatikko on täynnä kissaa, ei taimia.

Keväistä auringon paistetta ja pikaista lumen sulamista toivoo
Rouva Puutarha

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Kolme Koota... Koulu, Kasvit ja Kiire!

Kulunut viikko oli kyllä kiireinen, koulua oli neljänä päivänä ja taimia tuli kasvihuoneelle kahtena päivänä. Ensimmäinen kasvihuone kolmesta alkaa olla jo täysi taimia.  Näin kaunis kukka ilostuttaa työmaalla!
Suloinen enkelipelargonia.

Koulussa tällä viikolla oli ohjelmassa viherkasvien hoitoa, siemenlisäyksiä, pistokas istutuksia ja tietotekniikkaa, niin ja tietenkin ihanaa pihasuunnittelua. Tenttikin oli ja hyvin meni, tunnen siis kasvikset. Seuraavaksi pitääkin alkaa pänttäämään puuvartisia kasveja. Kävimme tutustumassa Nihtilän puutarhalla Kangasalla ja auttelimme istutustyössä. Sanoinkin koulussa etten voi kertoa kotona mitä olen päivät koulussa tehnyt, kun kotona olisi ollut ihan samaa työtä. No, onhan se mielenkiintoista vierailla erilaisilla puutarhoilla, saada vinkkejä ja nähdä erilaisia työskentelytapoja. Viimeisen kuukauden olen työstänyt pihasuunnitelmaa, joka käsittää rivitalon etu- ja takapihan. Vielä puuttuu työseloste ja kustannusarvio, sitten sen voikin palauttaa opettajalle ja jäädä jännittämään tuomiota.

siitä se ajatus sitten lähti...
Puutarhallamme viikko on ollut työn täyteinen, isot erät taimia saapui ja kasvihuone alkaa täyttyä.

Begoniat täyttävät keskipöydän.
Kasvihuoneen yläosa alkaa saada vihreää väriä.

Orvokit saapuivat pienen pieninä sintteinä. Annetaan niiden kasvaa vielä hetki, ennen kuin istutetaan ne. Lisää orvokkeja kylvettiin jo, ja lisää kylvetään... Kevään merkki on kun saa viedä orvokkiamppelin omaan pihaan, välillä se jäätyy niin että pitää tuoda se lämmittelemään kasvihuoneeseen.

Vauva orvokkeja.

Annansilmät ovat vielä aika pikkuisia.
Ensi viikko onkin vähän rauhalisempi, ehtii hoitaan ja jutella kasveille. Istutustyötäkin riittää, kun uusi kuorma tulee keskiviikkona. Mitähän sieltä mahtaa tulla, jännitys tiivistyy :)

Innokkaana uuteen päivään lähtee
Rouva Puutarha


torstai 1. maaliskuuta 2012

Vehreys saapui kasvihuoneelle


Tänään alkoivat työt kasvihuoneella. Tylsän harmaasta ja tyhjästä kasvihuoneesta tulee hetkessä eloisa ja vehreä keidas. Vaikka vielä on talvi, ajatukset ovat jo täysin kesässä ja kaikissa uusissa taimissa.


Tyhjästä se on aloitettava.

Aamulla pakettiautoa tyhjentäessä tuli ihasteltua ja tuoksuteltua pieniä taimen alkuja, kyllä ne vaan saavat sormet syyhyämään ja innostumaan entisestään. Perinteisesti aloitamme istutustyöt krysanteemien istutuksella, väreinä tänä keväänä on keltainen ja fuksian punainen. Maljaköynökset ovat olleet erittäin suosittuja, tänä keväänä on uutuus väreinä perinteisen punaisen lisäksi pinkki ja cream pinkki. Kannattaa tulla hakemaan omansa ajoissa, ettei jää ilman :)


Krysanteemit onnellisesti ruukuissa.


Taimia noudetaan Helsingistä ja Turusta, osa haetaan itse ja osa tulee rahtina. Muutaman viikon päästä aloitamme omat kylvöt siemenistä. Silloin pääsee todella seuraamaan kasvun ihmettä, on hienoa saada tuottaa kasveja, jotka ovat todella itse kasvatettuja ja rakkaudella hoidettuja. 



Taimet toimitetaan pakattuina laatikoihin.


Amppelikasveja istutellaan huomenna. Miljoonakellot ja surfinat pääsevät ahdingosta ja saavat kunnon kasvutilan amppeleissa. Monta mutkaa taimilla on vielä edessään ennen kuin ne ovat näyttäviä ja kukkivia. 


Miljoonakellot ja surfinat odottavat istuttajaa.

Lisää taimia tulee heti maanantaina ja keskiviikkona. Hommat siis jatkuvat. 

Ensi viikolla on myös koulua ja olisi monta tehtävää tekemättä. Kalenterista löytyy myös merkintä tentistä, kasvisten tunnistusta ja latinankielisiä nimiä on luvassa. Hyvin ne kasvikset jäävät päähän, kun liittää ne arkisiin asioihin. Eilen meillä syötiin daucusraastetta eli porkkanaraastetta. Aikaisemmin olen tunnistustentteillyt jo perenna- ja maustekasveja ja tuholastauteja ja -ötököitä. 
Pihasuunnittelua on viimeinen tunti ensiviikolla ja oikein harmittaa kun se loppuu, se on ollut niin mukavaa ja mielenkiintoista. Toivottavasti saan jatkossa tehdä monen monta pihasuunnitelmaa. Traktoria ja avantia olen päässyt jo koululla testaamaan ja selvisin hengissä (myös sivulliset). 
Koulupäiviä odottaa aina innolla, meillä on niin mahtava ryhmä. Välillä nauretaan vedet silmissä ja sitten tehdään hommia. Keväällä meidän ryhmä järjestää Ahlmannille Puutarhapäivä-tapahtuman 7.6 ja se työllistää ryhmää  monella eri tapaa. Tulkaa siis innokkaat puutarhaharrastajat silloin katsomaan mitä olemme saaneet aikaiseksi. Tapahtuma on ilmainen. 

-Rouva Puutarha