keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Mihin se puutarhuri katosi?

Hei vaan kaikille, toivottavasti ette ole pahastunut vaikka minusta ei ole kuulunut mitään. 
Kyllä, olen hengissä ja puutarhakin on pystyssä. Olen tehnyt viime syksynä elämäntaparemontin. Remonttiin on liittynyt ulkoisen olemuksen muuttaminen sekä oman pääkopan selvittely. Voitin viime marraskuussa itselleni neljän kuukauden valmennuksen, ruokavalio-ohjauksen sekä ilmaiset jumpat. Niiden avulla olen saanut karistettua itsestäni turhia kiloja pois. Sekä liikuntaa lisäämällä on henkinenkin hyvinvointi parantunut. 


                           

Liikunnan ilo on vain niin ihmeellistä, vaikka illalla nukahtaa sohvalle vesipullo kädessä väsyneenä tai  aamulla nousee sängystä jalat puupökkelöinä illan reenin jäljiltä, on silti niin huikee olo ja se näkyy kilometrien päähän. 
Innostuin niin valmennuksesta, että päätin jatkaa sitä vielä. Nyt siis jatketaan urheilua ja tiukkaa ruokavalioo. Haasteellista se toki on kun työt puutarhalla on täydessä käynnissä. Syödä ei oikein ehdi, se kun olisi niin tärkeää. 


                               

Nyt siis aamupuurolle ja hommiin!
Palaan pian asiaan :)

Keveä ja onnellinen
rouva Puutarha


keskiviikko 14. toukokuuta 2014

puutarhurista on moneksi


On taas kulunut pitkä aika kun olen ehtinyt kirjoitella tänne. Työt kasvihuoneella pitää kiireisenä, lisäksi näin keväällä pitää saada pellot kylvettyä sekä muutenkin pihamaata pitää kuopsutella.
Toivottavasti nyt pitkä kylmä kevät on ohi ja saadaan nauttia ihanan lämpimästä ja aurinkoisesta loppu keväästä. 



Päivät puutarhalla on kiireisiä, päivään kuuluu kastelua, erilaisia hoito toimenpiteitä latvomisesta levittämiseen. Kasvinsuojelusta ja hinnaston laatimiseen. Torikuorman purkua ja uuden kuorman tekoa. Välillä pitää tarttua vasaraan ja porakoneeseen. Kyllä siinä päivään mahtuu, jos jonkun näköstä.
Ehdottomasti lempi työni puutarhalla on paikkojen järjestely. Taimien esille laitto on niin kivaa. Joskus taidan olla liiankin innokas järjestelijä. 
Miten voikaan unohtaa sen kuin
kuinka ihanaa on suunnitella asiakkaille istutuksia ja huomata miten nautinkaan asiakaspalvelusta.
Lisäksi markkinoilla ja messuilla on mahtavaa käydä myymässä ja esittelemässä puutarhaa. Tänä keväänä on ollut jo monta tapahtumaa, joihin olemme osallistuneet. Yksi iso tapahtuma on vielä tulossa 7.6 hämeenpuistossa kylänraitti-tapahtuma.


Innostunut ja seonnut
rouva Puutarha 


tiistai 29. huhtikuuta 2014

yleisön pyynnöstä tietoisku!


Hei vaan kaikki!!
Puutarhamme on avoinna joka päivä 9-20!
Vapuksi ihana orvokkiamppeli 6€
Muista äitiä kauniilla kukalla 11.5

Nähdään ja valmistaudutaan kukkivaan kesään!

-rouva Puutarha 

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Paniikkia ja jännitystä... Messuilta on selvitty


Sain siis huikean mahdollisuuden päästä puutarhamessuille esiintymään ja kertomaan blogin kirjoittamisesta ja puutarhastamme. Viime viikonloppuna oli messut ja Tampereen Messu- ja Urheilukeskus oli täynnä ihmisiä sunnuntaina 13.4.

Esiintymisieni lomassa ehdin. Nopeasti tutustua messuihin. Työhanskoja ja uudet työhousut löytyivät. Tietenkin garden girlit :) kannattaa tutustua http://www.secretgarden.fi


Muutakin mielenkiintoista sain vangittua valokuviin...






Täytyy kyllä myöntää, että jännitystä oli ilmassa ja ilman teknisiä ongelmia ei selvitty. Jostain syystä kaikki kuvani olivat hävinneet muistitikulta kun pääsin messukeskukseen. Palasin kotona vielä takki päällä tarkistamaan, että tiedosto on varmasti mukana... No, ei sitten ollutkaan. Tästäkin selvittiin ja kuvat olivat mukana toisessa esityksessä. Kiitos miehelleni, joka palasi kotiin hakemaan kuvia uudelle tikulle.
Muuten kaikki meni hyvin ja välillä ehdin jopa nauttia tilanteesta.
Esiintymisvaatteet on löydetty aivan ihanasta puodista tampereelta. Olgan puodissa saa hyvää ja asiantunteva palvelua. https://www.facebook.com/Olganpuoti


Takaisin arkeen ja kukkien pariin palaa
rouva Puutarha

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Mausteita elämään

Välillä kiire, arki ja huolet saavat työn ja elämän maistumaan puulta. 
Lapset saavat pysymään jalat maassa ja ajatukset tärkeimmässä, eli tässä hetkessä. Viime viikko meni tyttären sairastaessa ja itse keplottelin kahden työn välillä. 
Onneksi minulla on maailman paras työmaa!

Tässä muutama herkkupala, miksi jaksan päivästä toiseen istuttaa taimia, kantaa turvetta tai käydä lisäämässä puita lämmittimeen vielä ennen nukkumaan menoa...



















Silmän ruokaa (on siellä syötävääkin) lähtee kasvattamaan
rouva Puutarha

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

ketä arpaonni suosii?!


Arvon messuliput kaikkien tämän bloggauksen loppuun ja facebook sivuillamme tämän linkin alle kommentoijien kesken sinulle ja ystävällesi supermessuille 11.-13.4. 2014 Tampereen messu ja urheilukeskukseen. 
Arvonta aika päättyy sunnuntaina 6.4 klo 20.00. 

Olen saanut mielettömän mahdollisuuden esitellä blogiani messuilla

Jännityksestä ja ilosta tärisee 
rouva Puutarha 


torstai 20. maaliskuuta 2014

mihin se kevät katosi?


Kevään tulo otti takapakkia, mutta onneksi kasvihuoneessa saa jo nauttia vihreydestä ja muutamasta kukkivasta kukasta.

Kova kiire tällä hetkellä on, välillä on kainaloita myöten mullassa ja taskuistakin sitä löytyy.

Näistä kuvista saa ihan uutta virtaa. 
Tule jo kesä!!







Vihreää voimaa itseensä imee
rouva Puutarha