lauantai 28. huhtikuuta 2012

Siuro, kylistä ihanin!

Lenkkareiden pohjat kuluu kohta puhki, kun himoliikkujana juoksen tai kävelen pitkin kylää... Tänään kauniina kevät-iltana räpsin kuvia ihmeellisestä kotikylästäni. Lenkki venyi kummasti, kun kolusin ojan pohjia.
Olen asunut Siurossa vasta kolmisen vuotta, mieheni on kotoisin Siurosta ja asumme hänen kotitilalla. 
Siuron taajama-kyltit ovat saaneet aivan oman lisän.
Kuvaajakin on päässyt kuvaan :)

Tuttu lenkkeilijä?! 

Siuron historia on mielenkiintoinen ja olenkin lukenut varmaan kaikki aiheeseen liittyvät kirjat. Kivikaudelta alkaen on Siurossa asuttu. Kartanoiden tarinat tempaavat mukaan tälläisen romantikon. Kansalaissodan hurjat vaiheet koskettavat myös Siuroa. Täältä löydät Siuron historian lyhyesti kerrottuna.

Koski kuohuaa...
Siuronkoski on suosittu kalastuspaikka. Täältä saavat kalastuksesta kiinnostuneet lisätietoa. Erätulilla-ohjelma teki jutun Siuronkoskesta. Tunnelmallisen kosken rannalla on kuuluisa Koskibaari, kesäisin terassi terassi täyttyy lomailijoista, moottoripyöräilijöistä ja tietenkin kyläläisistä. Ensi kesän ykköslomakohde voisi siis olla retki Siuroon ja jätskit Koskibaarin terassilla.

Ystäväni ihana talo.
Siuro on täynnä kauniita ja vanhoja taloja. Monia remontoidaan parhaillaan, mikä on hieno asia. Vanhat talot ovat Siuron sydän, Siuroa on monesti verrattu Tampereen Pispalaan, kapeat tiet Siuron kalliolla näyttävät mahtavilta. Viime kesänä kävimme siskoni kanssa kesäyönä pyöräilemässä pitkin kapeita teitä ja näimme aivan uskomattomia maisemia.

Siuron koulu.
Kylän koulu on jatkuvasti Nokian kaupungin lakkautuslistalla tai jollain muulla mustalla listalla. Itselleni ja tietenkin lapsilleni tärkeän koulun puolustaminen on jo arkea, kaupungin talolla käydään jututtamassa päättäjiä kaupunginjohtajasta lähtien, paikallislehteen kirjoitetaan juttuja, adressiakin on kerätty... mutta palkitsevinta on olla lasten kanssa, järjestämme vanhempainyhdistyksenä discoja useamman kerran vuodessa. Teema mietitään aina tarkkaan, lapset ja aikuiset hassuttelevat yhdessä. Myyjäisiä ja kirpputoreja järjestetään myös. Rahallisesti vanhempainyhdistys tukee luokkien luokkaretkiä ja koulun yhteisiä retkiä,  sekä annamme palkintoja ja stipendejä koulun käyttöön.

Siurossa taistellaan monien kylien tapaan palveluista. Terveysasema saatiin jäämään Siuroon, mutta lääkäriä on vaikea saada tänne. Kylältä löytyviä palveluita ovat mm. pankki, apteekki, päiväkoti, koulu, terveysasema, Grilli Pia&Katja, pizzeria Diellza, osto-ja myyntiliike Vintiikki sekä monet kampaamot, kynsi-ja ripsihuoltamot.

Vanha aitta lenkkireitin varrelta.
Naapuri kartanon portti ja lehmuskuja.
Naapurin viljakuivuri.
Näihin maisemiin ei kyllästy koskaan, lenkillä pysähdyn aina  ihailemaan tätä maisemaa.
Kaunista!!
Ja lisää henkeä salpaavaa maisemaa, joskus poikkean tieltä metsään  istumaan kannon päälle ja  nautin hiljaisuudesta.
Metsäpuro on lasten suosikki paikka.
Ensimmäiset valkovuokot (Anemone nemorosa) bongattu.
Metsä oli sinisenään sinivuokkoja (Hepatica nobilis).
Mahtava mänty (Pinus sylvestris).
Idänsinililjoja (Skilla).
Oma koti, puutarha ja appivanhemmat mahtuvat samaan pihapiiriin. Työmatka on onneksi lyhyt. En vaihtaisi maalla asumista mistään hinnasta. Tämä on minun koti, tunnen sen sydämessäni.

Tila.
Kuran keskellä on kukkaloistoa.
Oma koti <3
Perennapenkistä nousee helmililjat (Muscari armeniacum).
Portailla uudet istutukset.
Orvokki (Viola), patjarikko (Saxifraga 'Peter Pan') ja kattomehitähti (Sempervivum tectorum)
Sammakkoprinssi patsastelee edelleen mukana.

Vapun viettoon suuntaa
Rouva Puutarha

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Aurinkovoimaa ja huokailua


Voi veljet, kun kukat on kauniita... Puutarhalla voisi vain kävellä ympäriinsä ja huokailla, oih! Auringon paistaessa ihmeelliset kukat näyttävät aivan jalokiviltä. Ihmekkös, kun hymyilyttää ja tuntuu että olen todella onnekas! Kasvitkin kaipaavat auringon valoa, näyttää aivan siltä kuin ne korjasivat ryhtiään aurinkoa kohti.
Surfina-amppeli aloittaa kukintaa.

Miljoonakello on jo aikas komea.


Tähtisilmä, Osteospermum-lajike

Maljaköynnös, Mandevilla tässä värinä pinkki.

Uutuus neilikkalajike, aivan mahtava. Sopii erityisesti ruukkuistutuksiin, kasvaa kauniisti pensasmaisesti, fucsian väriset pienet kukat.

Hopeaputous, Dichondra argentea.

Maahumala, Glechoma hederacea.

Ruusut aukevat ihan kohta.

Enkelipelargonia on vain niin ihastuttava.

Pelargoni 'Dark Red' uutuus värinä... oikein syvän punainen, ihana.

Hempeän vaaleanpunaistakin pitää olla.

Riippuvat pelargoniat sopivat myös hyvin parvekelaatikoihin.
Yrtit kasvavat kovaa vauhtia, eilen ruukutin basilikaa ja uutuutena punaista basilikaa. Tänään otan käsittelyyn ruohosipulin ja uutuutena kiinalaisen ruohosipulin, joka maistuu hennosti valkosipulille. Viinisuolaheinä, sitruunamelissa ja persilja kasvavat vielä hetken kylvölaatikoissa. Nopea kasvuisen rucolan kylvän vasta tänään, jotta saataisi tuoretta satoa myyntiin. Olen aivan täysin hurahtanut yrtteihin, niistä on niin moneksi. Monivuotisina kasvavia yrttejä voi käyttää perennapenkissä koristekasvina, esim. timjami ja sitruunamelissa. Piarminttukin on kaunis ihan perennakasvina, mutta kova leviämään :)
Tmjami, Thymus vulgaris
Rosmariini, Rosmarinus officinalis
Oregano, Origanum vulgare
Piparminttu, Mentha x piperita
Punainen Basilika, Ocimum basilicum

Otimme tänä vuonna kasvatukseen ensimmäisen kerran Jaloleinikkiä, Ranunculus asiaticus. Kukat on aivan mielettömän kauniit värisävyjä on useita. Opeteltavaa kasvatuksessa vielä on, mitenköhän niistä saisi tuuheampia?













Kasvisten taimia kasvatellaan myös meillä. Perinteisten tomaattien ja kurkkujen lisäksi on paprikaa, chiliä, kesäkurpitsaa, avomaankurkkua, jättikurpitsaa, ruusukaalia yms. Amppelimansikka on todella suosittua.

Mansikkaa pääsee pian maistamaan.

Orvokit alkavat olla valmiita vaihtamaan osoitetta... Jos vain puutarhuri malttaa niistä luopua. 



Auringosta voimaa saa
Rouva Puutarha

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Rouva Puutarha koulussa

Puutarhan arkeen tuli tällä viikolla muutos, kun yksi käsipari lähti kuluttamaan koulun penkkiä. Ristiriitaisin tuntein lähdin oppimaan uutta. On huono omatunto, kun tietää että kotona olisi paljon työtä. Koulussa oli tällä viikolla Puutarhapäivän suunnittelua ja järjestelyä, puuvartisten kasvien-tentti sekä puiden ja pensaiden leikkausta. Perjantaina saimme myös kuulla erään opiskelijan opinnäytetyöstä, joka kertoi hänen työstään Puutarhaunelmia tv-ohjelman juontajana. Vau, siinä olisikin unelmaduuni :) (minä täällä jo haaveilen omasta puutarhakirjasta) Tentti meni hyvin ja pääsin läpi, vaikka lukeminen olikin jäänyt todella vähäiseksi. Tunnistaminen ei ollut vaikeaa, mutta ne tieteelliset nimet... huh, huh! Taas on uusi tentti luvassa.

Omalla ikkunalla Komealupiini Lupinus polyphyllus kasvaa kohisten.

Millalta saaduista siemenistä tuli tälläsiä, mutta en tiedä mitä näistä tulee. Tänään sain ihanan viestin Millalta, että tästä voisi mahdollisesti tulla Perunakoiso Nicandra physaloides :) Odotetaan ja katsotaan.

 Puutarhapäivä järjestetään siis Ahlmanilla 7.6.2012 klo 14-18 mukana yhteistyössä Aamulehti. Paljon näytteilleasettajia on tulossa, sekä muutama luennoitsija, alueella on myös perennanvaihtopiste, lapsille ohjelmaa ja kahvila. Tilapuodissa voi käydä ostoksilla, valikoimassa ihania lähiruokia. Kannnattaa tulla paikalle. Viikolla maalasimme mainoksen, joka laitetetaan Hallilantien varteen.

Lakanaan spreijailtiin kirjaimia nenät mustina.

Ahlmanin logo.

Omalla alalla <3

Taiteilijat työssä. 
Torstai ja perjantai kuluikin ulkohommissa. Opiskelimme omenapuiden ja marjapensaiden leikkaamista sekä koristepuiden ja -pensaiden leikkaamista. Monta asiaa pitää muistaa ja tietää, ennen kuin alkaa leikkeleen puskia. Omenapuiden leikkaamisessa tehdään usein virheenä se, että leikataan liikaa yhdellä kertaa tai sitten se ettei sitä leikata ikinä. Kivaa oli taas, sää ei vaan ihan suosinut meitä perjantaina. Niskaan saatiin lunta, räntää ja vettä. Kyllä se kesä tulee, tuleehan??

Tytöt leikkii Avantilla.
Koulun pihalla on ihania yksitysikohtia ja oppilaiden tekemiä alueita. Ahkerasti syksyllä istutettuja sipulikasveja nousee jo pintaan. Kamera nappasi muutamista kuvan.
Lumikello Galanthus nivalis kukkii kauniista lumen seasta.

Krookus Crocus

Krookukset paistattelee päivää.
Koululla on oma kasvihuone, jossa opiskelijat pääsevät harjoittelemaan siemenlisäystä, pistokkaiden ottoa ja muita kasvihuoneen töitä. Mutta ehdottomasti kasvihuoneessa parasta on aivan ihana ja kaunis viiniköynös. Lämpimässä paikassa kasvavassa köynöksessä oli jo viinirypäleiden alkuja.

Opiskelijoiden taimia.
Viiniköynös Vitis vinifera (lajikkeesta ei tietoa, voisko olla 'Zilga'?)

Kypsyvät rypäleet... omaan pihaan tätä kanssa!!
 Parasta aikaa olen työharjoittelussa Iso-Pahkalan Puutarhalla :) Opettelussa on siis työskentely puutarha-alalla ja asiakaspalvelu, näistähän minulla ei ole vielä kovin paljoa kokemusta. Uuuden oppiminen ja uusien oivallusten toteuttaminen puutarhallamme on innostavaa. Ideoita ja ajatuksia on paljon.

Oman puutarhan kukkia ikävöi,
Rouva Puutarha