tiistai 29. toukokuuta 2012
Unelmia ja puutarhahommia
Tässä kirjoitukseni Kuloheinä-kylälehdessä.
Mikä se sellainen on, joka syksyllä kuopsuttaa maata, suojaa ja peittelee ystävänsä. Talvella suunnittelee ensi kesän yhteisiä hetkiä ystävien kanssa, mihin siirtäisi ja mistä saisi lisää uusia tuttavuuksia. Lumien sulettua keväällä harava viuhtoo hervottomasti lumihangessa ja etsii pitkään kadoksissa olleita ystäviä. Auringon lämmittäessä ja kun hiirenkorvat ovat muuttuneet lehdiksi, hymy leviää ja rauha valtaa mielen… ystävät ovat kaikki omassa pihassa ja uudet ovat aina tervetulleita.
Tunnistiko joku itsensä? Minä tunnustan, olen seonnut puutarhan hoitoon.
Puutarhan laitto on terapeuttista, huolet unohtuvat kun kaivaa kuoppaa ystävälle, uudelle koristepuulle. Mielikuvitus laukkaa puutarhakirjan sivuilla ja hiiri klikkaa aina vain uusille puutarhabloggaajien sivuille. Puutarhan perustaminen on myös kovin lohdullista, puutarhan ei tarvitse (eikä se saakaan) olla koskaan valmis.
Lapset pitää huomioida pihan toimintoja ajatellen, jättitrampoliinille on pakko luovuttaa pihan paras paikka ja pyörät ja lelut valtaavat suunnitellut kukkapenkit. Niin se vain menee, lasten kasvettua puutarha muuttuu ja saan ehkä sitten toteutettua viimeisetkin toiveeni. Elämä on mahtavaa, kun sen oikein oivaltaa. Onnellisuus ja oman itsensä löytäminen liittyy minulla vahvasti luontoon ja puutarhaan. Välillä hermoja kiristää ja pyykkivuori tuntuu hautaavan minut alleen, puutarhassa saa rauhoittua ja ne ystävät kummasti antaa voimaa.
Todellisen puutarhurin taitaa tunnistaa siitä, että piha on sellainen kokoelma kaikkea sekalaista, jota ei ole tarkkaan mietitty, mutta jokaisen kasvin muistaa. Kokeilla pitää uutuuksia ja vaikka I kasvuvyöhykkeen kasveja tontin lämpimämmälle paikalle, jos jotenkin saisi ne viihtymään täällä III vyöhykkeellä. Oma pihani on vielä perustamista vailla, ideoita on niin paljon ettei tiedä mistä aloittaisi. Ehkä vain pitäisi laittaa suunnitelmat ja aivot narikkaan ja lähteä ulos pyörittelemään kiviä, lapioimaan multaa ja nauttimaan.
Toivon kaikkien nauttivan puutarhasta ja elämästä
Rouva Puutarha
Rouva Puutarha kirjoittaa omaa blogia puutarhurin elämästä, opiskelusta puutarhuriksi ja elämästä maalla miehen ja kahden lapsen kanssa.
Rouva Puutarhan touhotukset ja höpinät löytyvät www.ihanapuutarha.blogspot.com
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
valmiina ollaan... Tervetuloa!!
Puutarhalla kiireet jatkuvat ja hyvä niin...
Kukat ovat kauneimmillaan, valmiina muuttamaan ja koristamaan sinun pihaasi.
Keijunmekko, Rhodochiton atrosanguineus |
lumihiutale, Sutera cordata |
Miljoonakello istutus |
Miljoonakello, Petunia calibracho |
Uutuus väri amppelipetuniassa, ihastuttava!! |
Kukkien seasta blogia päivittää
Rouva Puutarha
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Ihanaista Äitienpäivää!!
Äidin syli on suurempi kuin maailma...
Eilen meillä herkuteltiin äitienpäivän kunniaksi ja tietenkin pienen prinsessan. Aurinkoinen äitienpäivä vietetään perheen kanssa puutarhalla töitä tehden ja mukavien asiakkaiden kanssa jutellessa, voiko mahtavampaa olla?
Omalle äidille ison halauksen lähettää
Rouva Puutarha
maanantai 7. toukokuuta 2012
Onnellinen 6-vuotias
Rakas tyttäreni täyttää tänään 6-vuotta ja paras synttärilahja oli Robinin cd-levy. Pinkin mikrofonin kanssa se kulki, tanssi ja lauloi... Ihana!
Tuleva idols-tähti? |
Synnyit tähdenlennosta,
ruusun kukasta hennosta,
taivaan sateenkaaresta,
äidin ja isän haaveesta.
Tunteelliseksi heittäytyy
Rouva Puutarha
perjantai 4. toukokuuta 2012
Maalaisten punttisali
Oman pihan laitto on kesken, viime kesänä saimme etupihalle nurmikon. Tänä kesänä olisi tavoitteena saada takapihalle myös nurmikko. Muitakin toiveita olisi, mutta jättitramppa taitaa taas valloittaa sen suunnitellun kasvihuoneen paikan.
Mitä te muut teette normaalisti perjantai iltaisin kahdeksan aikaan?? No, meillä kannetaan kiviä. Ei tarvitse ollenkaan miettiä punttisalilla käyntiä. Vaatekoko pienenee näin keväisin, mutta hauis kasvaa...
Naapurit aloittivat talonlaajennus projektin ja kärräsivät meille joutomaansa, siellä oli todella paljon ISOJA kiviä. Niitä täällä arvostetaan, kun tasaisella savipellolla ei niitä ole.
Lapsityövoimaa käytettiin myös, tunnustan. Jokaisesta kantamasta kivestä sai 0,50€... mutta ei ollut lapset kovin kiinnostuneita tarjouksesta :) |
Kivet odottaa painepesuria ja aurinkoista päivää. |
Käsipelillä siirtyi pikku kivet. |
Järeemmät vehkeet käyttöön... |
Olihan se mun miehenikin apuna, luonnolliseti kaivurinsa kanssa. Kaikki työt onnistuu ja hoituu hienosti, kun on vain kone jolla saa tehdä töitä. Eräänä päivänä Fanny sanoi isälleen illalla, että "tänään ollut tosi kiva päivä. Ollaan oltu ulkona koko päivä. Ja sä oot saanut ajaa kaivurilla koko päivän." Pienestä ne mun murut tulee onnelliseksi :)
Puutarhurilla on tylsää välillä... harjoituskimppu Jaloleinikeistä :) |
Puutarhalla alkaa kaikki oleen valmista kauteen. Ilmat saisivat lämmetä, niin uskaltaisi istutella kasveja ulos. Äitienpäiväksi meiltä löytyy monenlaista kukkaa. Jaloruusut ovat kauniisti auki ajallaan. Väreinä vaaleanpunainen ja shampanja, perinteistä ruusua löytyy myös. Monet näyttävät amppelitkin ovat hyviä äitienpäivä lahjoja.
Kiireinen viikonloppu tulossa yhdistystoiminnassa on monta rautaa tulessa.
Sunnuntaina Siuron koululla on peräkonttikirppis ja perennanvaihtotapahtuma klo 11-14. Tervetuloa!!
Saunan kautta peiton alle kömpii
Rouva Puutarha
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)