Puutarhan arkeen tuli tällä viikolla muutos, kun yksi käsipari lähti kuluttamaan koulun penkkiä. Ristiriitaisin tuntein lähdin oppimaan uutta. On huono omatunto, kun tietää että kotona olisi paljon työtä. Koulussa oli tällä viikolla Puutarhapäivän suunnittelua ja järjestelyä, puuvartisten kasvien-tentti sekä puiden ja pensaiden leikkausta. Perjantaina saimme myös kuulla erään opiskelijan opinnäytetyöstä, joka kertoi hänen työstään Puutarhaunelmia tv-ohjelman juontajana. Vau, siinä olisikin unelmaduuni :) (minä täällä jo haaveilen omasta puutarhakirjasta) Tentti meni hyvin ja pääsin läpi, vaikka lukeminen olikin jäänyt todella vähäiseksi. Tunnistaminen ei ollut vaikeaa, mutta ne tieteelliset nimet... huh, huh! Taas on uusi tentti luvassa.
|
Omalla ikkunalla Komealupiini Lupinus polyphyllus kasvaa kohisten. |
|
Millalta saaduista siemenistä tuli tälläsiä, mutta en tiedä mitä näistä tulee. Tänään sain ihanan viestin Millalta, että tästä voisi mahdollisesti tulla Perunakoiso Nicandra physaloides :) Odotetaan ja katsotaan. |
Puutarhapäivä järjestetään siis Ahlmanilla 7.6.2012 klo 14-18 mukana yhteistyössä Aamulehti. Paljon näytteilleasettajia on tulossa, sekä muutama luennoitsija, alueella on myös perennanvaihtopiste, lapsille ohjelmaa ja kahvila. Tilapuodissa voi käydä ostoksilla, valikoimassa ihania lähiruokia. Kannnattaa tulla paikalle. Viikolla maalasimme mainoksen, joka laitetetaan Hallilantien varteen.
|
Lakanaan spreijailtiin kirjaimia nenät mustina. |
|
Ahlmanin logo. |
|
Omalla alalla <3 |
|
Taiteilijat työssä. |
Torstai ja perjantai kuluikin ulkohommissa. Opiskelimme omenapuiden ja marjapensaiden leikkaamista sekä koristepuiden ja -pensaiden leikkaamista. Monta asiaa pitää muistaa ja tietää, ennen kuin alkaa leikkeleen puskia. Omenapuiden leikkaamisessa tehdään usein virheenä se, että leikataan liikaa yhdellä kertaa tai sitten se ettei sitä leikata ikinä. Kivaa oli taas, sää ei vaan ihan suosinut meitä perjantaina. Niskaan saatiin lunta, räntää ja vettä. Kyllä se kesä tulee, tuleehan??
|
Tytöt leikkii Avantilla. |
Koulun pihalla on ihania yksitysikohtia ja oppilaiden tekemiä alueita. Ahkerasti syksyllä istutettuja sipulikasveja nousee jo pintaan. Kamera nappasi muutamista kuvan.
|
Lumikello Galanthus nivalis kukkii kauniista lumen seasta. |
|
Krookus Crocus |
|
Krookukset paistattelee päivää. |
Koululla on oma kasvihuone, jossa opiskelijat pääsevät harjoittelemaan siemenlisäystä, pistokkaiden ottoa ja muita kasvihuoneen töitä. Mutta ehdottomasti kasvihuoneessa parasta on aivan ihana ja kaunis viiniköynös. Lämpimässä paikassa kasvavassa köynöksessä oli jo viinirypäleiden alkuja.
|
Opiskelijoiden taimia. |
|
Viiniköynös Vitis vinifera (lajikkeesta ei tietoa, voisko olla 'Zilga'?) |
|
Kypsyvät rypäleet... omaan pihaan tätä kanssa!! |
Parasta aikaa olen työharjoittelussa Iso-Pahkalan Puutarhalla :) Opettelussa on siis työskentely puutarha-alalla ja asiakaspalvelu, näistähän minulla ei ole vielä kovin paljoa kokemusta. Uuuden oppiminen ja uusien oivallusten toteuttaminen puutarhallamme on innostavaa. Ideoita ja ajatuksia on paljon.
Oman puutarhan kukkia ikävöi,
Rouva Puutarha
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti